Ihana ilta, kaikki ne ujot katseet, jotka vähän väliä kohtasivat sekunnin murto-osaksi. Kyllä minä jotain huomasin hänenkin silmistään.

Ja hän huomasi taatusti minun valppauteni, kun se nainen pyöri hänen ympärillään. Mutta ei heidän välillään näyttänyt olevan muuta kuin, öö, ystävyyttä ehkäpä?

Joka kerta kun näen hänet, tuntuu että kehoni jokainen kohta sulaa.

Rukoilen, että jotain tapahtuisi ja pian. En kestä tätä tilannetta kauaa. Haluan jonkin merkin siitä, onko meillä mitään mahdollisuutta.

No jaa, tunteet viilentyneet. Nääh, mitä minäkin oikein luulen itsestäni?
Päätin, että antaa asioiden mennä omalla painollaan. Jos mitään ei tapahdu, niin sitten ei. En vain jaksa rasittaa pientä sydänparkaani tällaisella, otan kaiken ihan liian vakavasti ihastuneena. Nyt siis olen vain tällaisella katselulinjalla. (ja toivon kokoajan törmääväni häneen kun hänjaminä ollaan humalassa, miksiköhän?)

Liian erilaiset elämäntilanteet ehkä, en tiedä. Mutta estääkö se hauskanpitoa? ;) Eihän meidän tarvitse naimisiin heti mennä.

Hiukset tuntuu terveemmiltä kuin sain leikkautettua kuivat latvat pois.

Tänään kauppoihin, ehkä terassille ja illalla baariin. Selvinpäin ja niin.

Nyt välivuosi on 98 prosenttisen varmaa. En ole Suomessa ollessani lukenut sanaakaan pääsykoekirjoista. Ja työt jatkuvat syksylläkin, niin miksi en pitäisi taukoa opiskelusta? Tiedotusoppi ei ehkä ollut oikea valinta minulle. Ensi keväänä olen paljon viisaampi. Tuntuu hassulta, että yritän perustella kokoajan päätöksiäni kaikille, vaikke on ihan sama, mitä muut ajattelevat. Omapa on elämäni, itsehän minä olen itsestäni tähänkin asti huolehtinut. Ja jos en nyt pidä tätä välivuotta niin milloin sitten? :) Haluan vain ottaa nuoruudesta kaiken irti! Koita sitten selittää tuo vanhemmille, jotka ovat aivan liian vanhanaikaisia. No ajatelkoot mitä lystäävät.


Mielialanvaihteluita. Itkettää ja naurattaa, joskus yhtäaikaakin. P:n vastaukset ja vastaamattomuus tuntuvat yhtä pahalta ja hyvältä. En ymmärrä, joo naapurisuhdevittu. Ja äitikin jo tietää ja minä vain haluaisin kertoa P:lle kaiken. KAIKEN. Ja katsoa miten ne äärettömän kauniit silmät siellä silmälasien takana reagoisivat, muuttuisivat. Kun istuin siinä vieressä, ajattelin että sopisin siihen vähän pysyvämminkin. Se autonpenkki oli kuin tehty minulle, ja hänet oli kuin tehty siihen minun viereen ajamaan. Näyttäisimme aika hyvältä yhdessä, tai hän saisi minutkin näyttämään paremmalta. En voinut edes parturituolissa katsoa itseäni peilistä.

Ja koko eilisen päivän ajattelin vain yhtä ainoaa viestiä. Pohdin, mitä merkitystä sillä oli, vai oliko mitään? Ei meinannut töistä tulla mitään, kun aina kun vedin pestävän ikkunan sälekaihtimia ylös, P tuli mieleeni. Ja se viesti.

Mutta pakkohan minun on myöntää, että se mies on todellakin saanut minun pääni pyörälle.

Tällä hetkellä 'rakkaudeton' ei kuvaa olotilaani kovinkaan hyvin. En nyt sanoisi, että saan rakkautta, mutta ainakin jotain sen suuntaista tunnen itse. Erästä hyvinkin ihanaa, hellyttävää ja sympaattista henkilöä kohtaan.

Tällä kertaa ehkä lähtöasetelma ei ole niin toivoton kuin aikaisemmissa ihastuksissani. Vaikka mies onkin minua lähes kahdeksan vuotta vanhempi, tunnen jotain sanoinkuvailematonta yhteyttä välillämme. Toivon suunnattomasti, etten ole yksin tämä tunteeni kanssa. Sen välillämme olevan sähkön on myös hänen pakko tuntea.

Olen siis jopa keskustellut tämän miehen kanssa. Ja se seikka on jo ihme, kun katsoo aikaisempia ihastuksiani. Vaikka keskustelut ovatkin ainakin minun osaltani melko väkinäisiä, sanat tarttuvat kurkkuun ja saan usein sanotuksi vain kaikkea typerää, se on silti hyvä alku. Ja kun hän lähti asunnostani, viestitin taatusti omalla ilmeelläni ja tavallani sanoa 'heippa', että hän on minulle kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Ja seuraava tapaaminenkin on jo sovittu, vaikka se ei liitykään mitenkään 'meihin'. Mutta toisaalta aika paljonkin.

Ja se, kun aloimme puhua juuri yhtä aikaa toisillemme, vaikka ensin olimme pitkään hiljaa. Ja hän antoi minun puhua. Ja hän tarjosi minulle sipsiä, ennen kuin otti itse. En uskaltanut vilkaista häntä melkein koko tapahtuman aikana. Olin silti hyvin tietoinen hänen jaloistaan omieni vieressä. Hänen tuoksustaan, joka muistuttaa jotain turvallista ja tuo mieleen lapsuuden. Se tuoksu tulavahti joka kerta kun hän liikahti. Ja minä tuoksuttelin ja yritin keskittyä pitämään ilmeeni peruslukemilla. Mairea hymy olisi saattanut olla pelottava.

Heilauttelin hiuksiani enkä tiennyt miten päin minun olisi ollut parasta istua. Heiluttelin jalkojani antaen hänelle välillä mahdollisuuden liikutella omiaan. Joskus ne vain olivat niin lähellä että olisin halunnut koskettaa, edes vähän...

Voin myöntää, että olen ihastunut. Ja tällaisessa euforisessa olotilassa sitä vain odottaa, milloin tulee se takapakki, joka heittää kaikki toiveet ja unelmat romukoppaan, ja joka särkee sydämen. Nyt tiedän, että kun se hetki tulee, minä en voi hyvin. Voisin toki olla positiivinen ja ajatella vain niitä mahdollisuuksia, mitä meillä on. Viiden metrin välimatka. Se on niin vähän mutta samalla liian paljon.

Nyt odotan huomista ja ylihuomista. Sitä tunnetta kun saan olla hänen lähellään. Sen tunteet odottaminen tuntuu hyvältä, mutta ei läheskään niin hyvältä, kuin tunne itsessään.