Joskus minulle tulee aivan kamala olo, kun tajuan miten välillä käyttäydyn tuota avopuolisoani kohtaan. Olen kuin kiukutteleva kakara, joka vetää herneet nenään pienestäkin asiasta, jostain aivan mitättömästä. Ei meillä mitään isoja riitoja ole koskaan ollut, pieniä kinaamisia ja suutahduksia. Muttakun niitäkään ei tarvitsisi olla, koska mitään oikeaa syytä niihin ei ole.

Tottakai sen ymmärtää, että nyt kun ollaan vuosi tunnettu, niin alkaa se suhteen alkuhuuma laantumaan, tilalle tulee se vakiintuminen. Minä rakastan häntä enemmän kuin ketään, ilman häntä en olisi mitään. Se minun täytyy muistaa aina kun kiukuttelen ja meuhkaan ja napisen.

Hän on oikeasti aivan ihana. Varsinkin kun vertaan monen ystävän suhteeseen, meillä kaikki on todella hyvin.

Pitää luvata että tästä eteenpäin näytän hänelle enemmän, kuinka paljon hänestä oikeasti välitän.

Rankkaakin rankempi päivä tänään töissä. Tulin kotiin, tehtiin ruokaa, imuroin, jutusteltiin vieraan kanssa ja leipaisin muutaman pikkuleivän. Avovaimon elämää parhaimmillaan!

Muru lähti kauppaan, minä olin ilkeä ja kieltäydyin lähtemästä mukaan. No muttaku miesten on paljo helpompi lähteä kun niiden ei tarvi laittautua! Ja mulla on rumat työhousut jalassa enkä olisi jaksanu vaihtaa niitä! :) (eli suoraan sanoen olen laiska ja kotosohva houkuttaa enemmän kuin tuo ulkomaailman viima)

Jotenkin ihmeen levollinen olo. Huomenna seitsemäksi töihin, autolla seilausta sinne sun tänne ja kahden maissa kotiin. Torstaina iltahommat, ihana nukkuma-aamu siis tiedossa.

Raha-asiat hieman vaivaa. Jonnekkin on taas rahat kadonneet (kjäh kjäh, minnehän) ja laskuja pukkaa hooetämmältä, menaisilta, avonilta ja dermosililtä. No mutku en voi hillitä itseäni, rakastan avoneita ja dermosilejä ja niitä kivoja purnukoita. Säästötili saldo taitaa huventua kun palkkakin tulee vasta perjantaina.

Tajusin muuten juuri, että mulle tulee kolme aikakauslehteä o_O Cosmopolitan, MeNaiset ja Kauneus&Terveys. Siinäpä säästeliäisyyttä parhaimmillaan.

Aikaisin liikkeellä taas, seitsemäksi töihin. Heräsin murun kanssa yhtäaikaa siinä 4.45!

Väsyttää, mutta tavallaan ihan mukavaa mennä töihin taas vaihteeksi. Perjantaista sunnuntaihin oli vapaata, sitä ennen olinkin kaksi yötä töissä.

Meikkailla vielä pitäisi ja kahvi jäähtyy kuppiinsa tuossa vieressä.

Mun bloginkirjoitustaito on jotenkin kummallisesti hävinnyt jonnekkin... En osaa kirjoittaa mitään!

Olen "sairaslomalla" ja kävin työhaastattelussa. Toivon todella, että saisin tuon paikan, sillä uskoisin pystyväni toteuttamaan tuossa työssä itseäni paljon paremmin.

Tulisipa mussukkani jo kotiin niin voisin antaa sille ison pusun.

Niin paljon asioita on taas ehtinyt tapahtua. Nyt olen siis onnellisesti avoliitossa, yhteenmuutto tuli ajankohtaiseksi kun oman asunnon pitäminen oli taloudellisesti aivan järjetöntä. Mutta se ei ole ainut syy. Emme vain voi olla erossa toisistamme, tarvitsemme toisiamme.

Tottakai suhteessa on ylä- ja alamäkiä. Mutta tärkeintä on että minä viihdyn hänen seurassaan, hän saa minut tuntemaan itseni rakastetuksi.

Työt siivousfirmassa vain jatkuvat. Toivoisin niin että saisin jotain muuta työtä jostakin.

Turhaahan minä noissa aikaisemmissa teksteissäni yritin väittää, etten olisi tahtonut minun ja hänen suhteelta muuta kuin satunnaista läheisyyttä. Tahdoinpas.

Ja sainkin, paljon muuta. Huomenna meillä on 2 kk-päivä :) Olen ihastunut, ehkä jopa rakastunut. Hän on ihana. Hän hyväksyy minut juuri tällaisena.

Niin :)<3

Ne hetket ovat aivan äärettömän kauniita. Kun hän laittaa päänsä syliini että saan silitellä häntä. Kun keskellä yötä herätään ja halutaan toistemme vartalot lähemmäs toisiaan kuin ne on mitenkään mahdollista saada. Kädet, jalat, sormet ja varpaat kietoutuu toisiinsa.

En voi tajuta miten jonkun lähellä on vain niin hyvä olla. Ei tarvitse esittää mitään mitä ei ole.